3 vinkkiä treenimotivaatioon

Useimmat tietävät, että treenaaminen tekee hyvää ja on terveellistä, mutta siitä huolimatta, treenimotivaation löytäminen voi välillä olla haastavaa.

Ajattelimme täten antaa 3 helppoa vinkkiä, kuinka treenimotivaatiota voi lisätä, jotta treeni toteutuisi arjessa!

Haasta itsesi!

Haasta itsesi esimerkiksi painoliivin avulla

Mikäli joka treenin aikana tekee samoja harjoituksia ilman edistystä, treeni saattaa tuntua tylsältä. Siksi on tärkeää muistaa haastaa itseänsä ja silloin tällöin toteuttaa myös vaativia treenejä. Tällöin painoliivi voi olla täydellinen lisä.

Mikäli esimerkiksi juokset yleensä 5 km juoksutreenisi aikana, voit nyt pukea painoliivisi ja pyrkiä juoksemaan sama matka pysähtymättä. Jos myös tämä tuntuu liian kevyeltä, painoliiviin voi lisätä painoa.

Painoliiviä voi myös käyttää kehonpainoharjoittelussa, mikäli haluaa lisätä haastetta esimerkiksi leuanvetoihin, dippeihin, burpee-hyppyihin tai punnerruksiin.

Aseta itsellesi treenitavoitteita!

Aseta itsellesi treenitavoitteita

Mikäli sinulla ei ole selkeitä treenitavoitteita, saattaa olla, että treeni alkaa kyllästyttämään, jolloin myös motivaatiosi kärsii herkästi. Kaikki on elämässä hauskempaa, jos on tavoitteita.

Tavoitteesi voivat olla monenlaiset ja vaihdella suuresti riippuen siitä, millaisesta treenistä on kyse. Esimerkiksi tavoitteesi voi olla, että juokset tietyn matkan tietyssä ajassa, nostat tietyn määrän painoja tietyssä harjoitteessa tai opit tekemään spagaatin.

Jotta tavoitteiden laatiminen sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla, kannattaa muistaa seuraavat 4 asiaa:  

  1. Tavoitteen on oltava mitattava. (Ei ”haluan tulla vahvemmaksi” vaan ”haluan nostaa 100 kg penkkipunnerruksessa”)
  2. Tavoitteen on oltava aikaan sidottu. (Muuten vaarana on, että et ota tavoitettasi tosissasi)
  3. Tavoitteen on oltava haastava. (Eli ei sellainen, että mahdollisesti pystyt siihen jo tänään, mikäli vain annat kaikkesi)
  4. Kirjoita tavoitteesi muistiin. (Tämä luo vahvemman psykologisen vaikutuksen. Sillä ei ole väliä, kirjoitatko tavoitteesi paperille vai tietokoneella)

Mikäli seuraat näitä periaatteita, tavoitteesi tulevat motivoimaan sinua todella hyvin!

Ota affirmaatiot ja visualisointi käyttöön

Affirmaatiot ja visualisointi ovat henkilökohtaisen kehityksen klassisia työkaluja, mutta ne toimivat myös todella tehokkaasti, kun kyseessä on urheilu ja treenaaminen. Melkein kaikki menestyneet urheilijat toteuttavat visualisointia tai tekevät affirmaatioita eri tavoilla.  

Affirmaatio on positiivinen lause, jonka sanot itsellesi ääneen tai jota ajattelet. Lauseen tulee sisältää jotain, mitä haluaisit saavuttaa, mutta et ole vielä saavuttanut. Affirmaation tulee olla myös realistinen. Mikäli jaksat tällä hetkellä juosta 10 kilometriä ajassa 55 minuuttia, hyvä affirmaatio voisi esimerkiksi olla ”juoksen 10 kilometriä 50 minuutissa”. Mikäli affirmaatiosi olisi, että juoksisit saman matkan 40 minuutissa, se todennäköisesti tuntisi liian kaukaiselta.

Visualisointi toimii pitkälti samalla tavalla, mutta kun kyse on visualisoinnista, yrität nähdä mielenkuvia asioista, jotka haluat toteutuvan. Voit esimerkiksi visualisoida, että onnistut tekemään maalin jalkapallo-ottelussa.

Ajatuksen voima on suurempi kuin moni meistä luulee, ja positiivisen ajattelun avulla, voit viedä treenisi uudelle tasolle, verrattuna siihen, kuinka treenisi kulkee, jos ajattelet jatkuvasti, että et ikinä tule juoksemaan 10 kilometriä 45 minuutissa.

Toivottavasi koet, että voit lisätä treenimotivaatiotasi näiden vinkkien avulla! Voit jättää kommentin alempana, tai ottaa meihin yhteyttä tästä.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *